
Enemmän kuin kampaamokäynti – oma hetkeni ekokampaamo Oranssissa
Tällä kertaa blogissani on vähän erilainen aihe. Olen käynyt ekokampaamo Oranssissa jo useamman vuoden ajan ja halusin kirjoittaa siitä, millaista siellä on olla asiakkaana.
Pääsin hiljattain myös haastattelemaan Oranssin yrittäjää Tiina Heinosta. Haastattelu on tulossa myöhemmin, mutta aloitetaan minun kokemuksistani!

Kuva: Ekokampaamo Oranssi
Vuosien, oikeastaan vuosikymmenten ajan, raidoitutin hiuksiani vaalennusaineilla. Vaikka hoidin pitkiä hiuksiani huolellisesti, jatkuvat vaalennukset tekivät vähitellen tehtävänsä. Lopulta päätin, että nyt riittää. Halusin päästä irti värjäyskierteestä, kasvattaa oman hiusvärini takaisin ja saada hiukseni jälleen hyvään kuntoon. Siinä vaiheessa oma luonnollinen hiusvärini oli minulle jo melkoinen arvoitus. Päätökseen liittyi myös jotakin muuta. Ehkä keski-ikään ehtimisellä oli osuutensa siihen, että aloin miettiä, kuka oikeastaan olen kaiken sen vuosien varrella kertyneen kerroksen alla. Oman hiusvärin takaisin kasvattaminen tuntui pieneltä, mutta merkitykselliseltä askeleelta siihen suuntaan.
Näihin aikoihin löysin ekokampaamo Oranssin ja Tiinan. Siitä on nyt muutama vuosi ja nykyään käyn Oranssissa noin kaksi kertaa vuodessa. Pitkät hiukseni ovat saaneet kasvaa omassa värissään ja kampaamokäynneistä on muodostunut minulle mieluisa tapa huolehtia sekä hiuksista että omasta hyvinvoinnista.
Kiireetöntä hoitoa ja ihanaa rentoutumista
Oranssissa on lämmin, kodinomainen tunnelma. Samoissa tiloissa toimii myös Galleria Oranssi, jonka vaihtuvat taidenäyttelyt tuovat kampaamokäynteihin aina jotakin uutta katseltavaa. Esillä on myös luonnonmukaisia hiustenhoitotuotteita, luonnonmateriaaleista valmistettuja koruja, homeopaattisia valmisteita ja erilaisia hiustenhoitotarvikkeita. Asiakkaalle tarjotaan kahvia, teetä tai vettä ja tällä kertaa sain teen seuraksi myös pienen fudgen.
Tiinan tavassa kohdata asiakas on jotakin erityisen ihanaa. Hän on lempeä ja hoivaava, kyselee kuulumisia ja huomioi asiakkaan toiveet. Kiireen tuntua ei ole. Hoitojen aikana voi jutella rauhassa tai vain nauttia omasta hetkestään.
Omaan vakiokokonaisuuteeni kuuluvat intialainen päähieronta, merilevähoito ja energialeikkaus. Erityisesti intialainen päähieronta on minulle ihanaa rentoutumista. Viime käynnillä olin nukahtaa useampaankin kertaan ja havahduin siihen tuttuun pieneen hätkähdykseen, kun pää alkoi nuokahtaa alaspäin. Siinä vaiheessa voi varmaan todeta, että rentoutuminen oli onnistunut!
Merilevähoito puolestaan syväpuhdistaa ja kosteuttaa hiuksia. Sen vaikutuksen huomaan aina selvästi. Hoidon jälkeen hiukset tuntuvat paksummilta ja jotenkin jännästi yhtä aikaa sekä jämäkämmiltä että hoidetummilta. Pitkissä hiuksissa ero entiseen tuntuu erityisen mukavalta.
Muistan edelleen ensimmäisen energialeikkaukseni. Katselin hieman ihmeissäni Tiinan perusteellista kampaamista ja mietin, että mitähän tässä oikein tapahtuu. Veistä tai ohennussaksia Tiina ei käyttänyt ja leikkaukseen kului tavallista enemmän aikaa. Erityisesti mieleeni jäi tunne siitä, että hiuksia olisi ollut leikkauksen jälkeen jotenkin enemmän kuin sinne mennessäni. Se oli aika erikoinen ja mieleenpainuva ensikokemus.

Jotakin uutta ja pieni viesti kotiin vietäväksi
Tällä kertaa pääsin kokeilemaan myös itselleni uutta Neurosonic-hoitoa. Tiina asetti merilevähoidon ajaksi jalkojeni alle neliönmuotoisen, värähtelevän laitteen, joka oli toiminnassa noin 16 minuuttia. Neurosonic on kehitetty tukemaan palautumista, stressinhallintaa ja unenlaatua. Kokemus oli kutkuttava ja tykkäsin siitä kovasti. Se sopi hyvin muutenkin rentouttavaan hoitokokonaisuuteen.
Oranssissa käynti ei pääty välttämättä vielä siihen, kun hiukset on hoidettu ja lasku maksettu. Usein Tiina tarjoaa asiakkaalle mahdollisuuden nostaa pienen kortin, jossa on jokin viesti. Niin tälläkin kertaa. Lähdin kotiin hiukset ihanan puhtaina ja hyväntuoksuisina. Olo oli rentoutunut mutta samalla virkistynyt. Oli taas mukava huomata, miten hyvältä tuntuu varata aikaa itselleen ja antaa jonkun toisen pitää hetken huolta.
Entä mitä siinä nostamassani kortissa luki?
"Ja selvästi nautti elämästään."
No niin tein. Voiko sen paremmin sanoa?

Löydät minut myös Facebookista

Onko jotain, minkä voisin hoitaa puolestasi?
Tuliko mieleen joku homma, jonka voisit antaa minulle? Laita viestiä, niin katsotaan. Voidaan aloittaa vaikka yhdestä jutusta.
